Kun istuu alas ja keskittyy seinälle ripustettuun mustavalkoiseen taidevalokuvaan kokee mielen lepäävän.
Lasse Krogell on maisemakuvaukseen erikoistunut luontovalokuvaaja ja taidevalokuvatulostuspalvelua tarjoava yrittäjä Kirkkonummelta.
Olen suorittanut valokuvaajan erikoisammattituntinnon keskittymyskohteena luontovaloukuvaus.
Olen myös suorittanut diplomi-insinöörin tutkinnon Helsingin Teknillisessä Korkeakoulussa (Aalto yliopisto) graafinen tekniikka syventymiskohteena. Olen pitkään työskennellyt kirjapainoalalla ja toimin tällä hetkellä valokuvaajan työn ohella myös liikkeenjohdon konsulttina oman yrityksen GrafCon Oy:n kautta.
Minulla on erittäin perusteellinen osaaminen sekä analogisen ett digitalisen valoukuvauksen alueelta. Kuten näiden sivujen kuva galleria osiosta voi nähdä olen keskittynyt mustavalkoisiin valokuviin. Yliopisto-opinnoissani keskityin vahvasti värin- ja sävynhallintaan valokuvaus ja painoprosesseissa.
Omien valokuvausprojektieni rinnalla tarjoan myös taidevalokuvien tulostuspalvelua. Palvelussa tarjoan sekä värillisten että ennen kaikkea mustavalkoisten taidevalokuvien tulostuspalvelua. Mustavalkotulostuksessa käytän tekniikka jota kutsutaan Piezographic tulostukseksi. Tutustu tekniikkaan omalta alasivulta.
Jos löydät valokuvagalleria osiosta kuvan joka kotisi seinälle tai lahjaksi ystävällesi, tulostan mielelläni teoksen sinulle.
Jos olet järjestämässä valokuvanäyttelyä tai haluatko sisustaa kotisi omalla valokuvataiteella, ota minuun yhteyttä keskustellaksesi projektistasi.
Ota yhteyttä keskustellaksesi hinnoista, aikatauluista ja muusta.